Kotimainen hunaja – Lähiruokien aatelia myös elintarviketeollisuuteen

Kotimainen hunaja on laadukas, puhdas luonnontuote, jossa maistuu pohjolan pitkä ja valoisa kesä. Hunajayhtymän pakkaama hunaja tulee suoraan kotimaisilta hunajantuottajilta ympäri Suomen. Sopimusviljelijöiden toimittama hunaja pakataan ja toimitetaan kauppojen hyllyille asiakkaiden saataville.

Noin 150 sopimustuottajaamme hoitavat mehiläisiään ja tuottavat hunajaa kotimaamme puhtaan luonnon keskellä, Aapo Savo kuvailee.

Hunajayhtymän pakkaamossa tehtävä huolellinen laaduntarkkailu varmistaa omalta osaltaan, että kaikki hunaja on puhdasta ja korkeimpien laatuvaatimusten mukaista.

Hunajayhtymän kotimainen hunaja on pienyrittäjien keräämää. Luonnontuotteen hyödyntäminen osana erilaisia ruokia nostaa elintarvikkeen arvoa kuluttajien silmissä.

Hunajaa käytetään etupäässä makeutus- ja säilöntäaineena sokerin asemesta, ja se soveltuu mainiosti myös taikinan nostattamiseen. Ruuanlaitossa sitä suositaan muun muassa marinoinnissa. Hunajan pienimolekyyliset sokerit imeytyvät nopeasti elimistöön, mikä tekee siitä mitä erinomaisimman välipalan esimerkiksi urheilijalle suorituksen aikana tai sen jälkeen.

Hunaja on siitä mainio tuote, ettei se peitä minkään ruuan makua alleen, vaan korostaa sitä hienovireisesti. Sillä voi maustaa niin suolaisia kuin makeitakin ruokia. Jo pieni määrä hunajaa muuttaa koostumusta ja nostaa ruuan oman maun esille. Tämän vuoksi sillä on myös helppo keventää makeita herkkuja. Hunajayhtymän reseptipankista löytyy runsaasti vinkkejä erilaisiin ruokatuotteisiin, juomiin, kastikkeisiin sekä leivonnaisiin.

Tutustu reseptipankkiin.

Lisäarvoa kahvilan tai ravintolan tarjontaan

 

Kotimainen hunaja on jäljitettävää, aitoa lähiruokaa. Hunajapurkkien parasta ennen -päiväyksestä löytyy kyseessä olevan hunajan alkuperäpaikkakunnat.

Kirsi Lönnmark korostaa, että jokaisen hunajatilan oma hunaja on uniikki luonnontuote, jossa on omat erityisvivahteensa.
– Lämpimien juomien kanssa kannattaisikin ulkomaisen massatuotteen asemesta tarjota asiakkaille lähituottajan kukkaishunajaa, ja nostaa näin oman kahvilan, leipomon, hotellin tai ravintolan profiilia, hän huomauttaa.

Hunajaa voi ennen kaikkea hyödyntää innovatiivisesti omassa reseptiikassa silloin kun haluaa tuoda vaihtelua tarjontaan. Lähiruokakonseptia kannattaa avata kuluttajille kahvilan omassa markkinoinnissa.

Mehiläisten hyvinvointi ja niiden asianmukainen hoitaminen on sopimustuottajille keskeisen tärkeää.
Me puolestamme haluamme tarjota asiakkaillemme alan monipuolisimman valikoiman, ja toimia suomalaisen mehiläisen edunvalvojana, Lönnmark toteaa hymyillen.

 

Aapo Savo ja Kirsi Lönnmark Hunajayhtymältä kannustavat vastuullisiin valintoihin myös kahviloiden ja ravintoloiden hunajatarjonnassa.
Aapo Savo ja Kirsi Lönnmark Hunajayhtymältä kannustavat vastuullisiin valintoihin myös kahviloiden ja ravintoloiden hunajatarjonnassa.

Kotimaista hunajaa käyttämällä on mahdollista vaikuttaa ympäristön tilaan positiivisesti. Mehiläiset ovat verrattomia pölyttäjiä, jotka huolehtivat luonnon- ja viljelykasvien monimuotoisuudesta sekä myötävaikuttavat kasvien lisääntymiseen parantaen sadon määrää ja laatua.

 

Hunajan pölytysarvo on moninkertainen

 

Erityisen hyödyllisiä ne ovat hedelmäpuille ja marjapensaille sekä luonnonmarjoille, joista hyötyvät ihmisten ohella niitä ravintonaan nauttivat eläimet ja linnut.
Mehiläisten pölytystyön arvoksi on arvioitu Suomessa noin 60 miljoonaa euroa, mikä on moninkertainen hunajasadon arvoon verrattuna. Yhtymän liiketoiminnassa korostuukin eettisyys ja vastuu ympäristöstä.

Yhtymä tuo maahan myös ulkomaista hunajaa, joka on aidoksi todettua ja laatuvarmennettua.
Meiltä löytyy erilaisia hunajalaatuja myös foodservice-sektorin käyttöön esimerkiksi silloin, kun reseptiikka asettaa hunajalle tietyntyyppistä käyttäytymistä, kuten vaikkapa jäätelössä.

Lue palveluistamme elintarviketeollisuuteen.

Artikkeli on julkaistu alkuperäisesti Ravintola Kahvila & Fastfood 03/21 -lehdessä. Toimittaja Irmeli Kojonen.

 

 

Shopping Cart
Scroll to Top