Ankanrintaa hunaja-appelsiinikastikkeessa

Resepti liharuoan valmistukseen

Ankanrintaa hunaja-appelsiinikastikkeessa: Ainekset kahdelle

1 rkl Hunajayhtymän hunajaa
N. 350 g ankan rintafilee
½ tl suolaa
½ tl mustapippuria
1 tl ruokaöljyä
1 appelsiinin mehu
tuoretta rosmariinia

Viillä ankan rintafileen rasvaan tiheät ristikkoviillot. Hiero rasvaan suolaa ja pippuria.

Laita hiukan ruokaöljyä uunin kestävälle pannulle ja paista fileetä rasvapuolelta melko miedolla lämmöllä kymmenisen minuuttia niin, että rasva ehtii sulaa ja rapeutua. Käännä ja paista toista puolta minuutti.

Nosta pannu uuniin ja viimeistele lihan kypsyys 150°C uunissa 5-10 minuuttia. Sisälämpötila tulisi olla 58°C. Kääräise ankka folioon tekeytymään. Kaada ylimääräiset rasvat pannulta talteen (erinomaista esimerkiksi perunan paistamisessa). Laita pannu takaisin liedelle ja lisää puristettu appelsiinin mehu sekä hunaja. Kiehauta kastikkeeksi.

Leikkaa ankan rintafilee poikkisyyhyn ohueksi siivuksi ja tarjoile kastikkeen kanssa. Koristele Ankanrintaa hunaja-appelsiinikastikkeessa rosmariinilla.

Katso tästä muut hunajaiset liharuoat

pdflogo30

Shopping Cart
Scroll to Top