Soija-hunajalohi

Resepti lohikalan valmistukseen

Soija-hunajalohi: Ainekset neljälle

600 g lohifileetä neljään palaan leikattuna

Kalan marinadi
2 valkosipulinkynttä hienonnettuna
2 cm pätkä inkivääriä hienonnettuna
4 rkl Hunajayhtymän hunajaa
3 rkl soijaa
ruokaöljyä
suola ja pippuri

Huuhtaise lohifileet ja jätä kuivumaan. Sekoita kalalle marinadi. Laita lohi astiaan ja kaada marinadi päälle. Marinoi kylmässä 1/2 – 4 tuntia.

Ota pinnoitettu pannu ja lorauta siihen hiukan ruokaöljyä. Valuta lohet marinadista (säästä marinadi) ja laita pannulle ensin nahkapuoli alaspäin. Paista nahkapuolelta pari minuuttia ja käännä. Mausta suolalla ja pippurilla. Paista kypsäksi, mutta älä narisevan kuivaksi. Tuoreen Norjan lohen voi jättää punakaksi keskeltä.

Siirrä lohet pannulta vetäytymään ja kiehauta nopeasti loput marinadit samalla pannulla sakeaksi kastikkeeksi. Lusikoi kastike lohen päälle juuri ennen tarjoilua. Tarjoa soija-hunajalohi  esimerkiksi bulgur-salaatin kanssa.

Katso tästä muut hunajaiset kalaruoat

pdflogo30

Tallenna

Shopping Cart
Scroll to Top