Team Honeysty – huipulle hunajan voimalla

Team Honeysty tähtää korkealle hunajan voimin. Tiimiin kuuluu huippu-urheilijoita, jotka kertovat kevään ja kesän mittaan kokemuksiaan Honeystyn tuotteista ja hunajasta urheilijan arjen tukena.

 

Veera Kivirinta

Uimari Veera Kivirinta nostattaa aaltoja kovilla suorituksillaan ja valloittavalla persoonallisuudellaan. Poliisiksi opiskelevan Veeran nousu suomalaisen uinnin kärkeen ei ole ollut itsestäänselvyys, sillä urheilu-ura oli tyssätä uupumiseen. Uimarien treenipäivät altaassa ja salilla ovat pitkiä. Kun energiansaanti on kunnossa, harjoittelu maistuu ja palautuminen tehostuu.

”Jos oma uupuminen on jotain opettanut, niin sen, että treenaaminen energiavajeessa tekee tuhoja sekä treenille, että omalle henkiselle hyvinvoinnille.

Huippua päästä Honeystyn porukkaan mukaan, niin pysyy kovilla viikoillakin energiat ja mieli koholla.”

Seuraa Veeraa somessa

 

 

 

 

Anna Liina Laitinen

Anna Liina Laitinen kuluttaa energiansa kiipeilykohteissa

Anna Liina on yksi Suomen kansainvälisesti menestyneimmistä kiipeilijöistä. Kansainvälisistä kiipeilyfilmeistäkin tutun Anna Liinan erikoisalaa on kalliokiipeily huikaisevan korkeilla seinämillä, joilla kilpailua käydään ensisijaisesti omaa mieltä vastaan.

Pitkän kiipeilypäivän aikana tarvitaan reilusti energiaa. Kiipeillessä, kuten muutenkin elämässä, Anna Liina panostaa laadukkaaseen ja luonnonmukaiseen ravintoon.

Vapaa-ajallaan hän pelaa konsolipelejä sekä reissaa pakettiautolla poikaystävänsä ja maailman suloisimman Mauri-mäyräkoiran kanssa.

”Parhaimmat kiipeilysäät ovat kylmässä. Mukaan tarvitsee ehdottomasti siis jotain mieltä ja kehoa ravitsevaa, kuten lempiteeni yhdessä hunajan kanssa. Kovia suorituksia varten minulla on reppuun pakattuna kätevät Honeysty-energiageelit, joista saan tarvittavan energiapiikin ennen maksimisuoritusta.”

Seuraa Anna Liinaa somessa

Lauri Lepistö

Lauri Lepistö on maajoukkuehiihtäjä

“Vekkuli”, sanovat kaverit Lauri Lepistöstä. Suorasanainen hiihtäjä on noussut vauhdilla suomalaisen maastohiihdon kärkeen. Hiihdon maailmancupissa ja MM-laduilla näyttöjä antaneen Laurin tähtäimessä on Olympialaiset, eikä unelman toteuttaminen jää kiinni ainakaan määrätietoisuudesta.

Lukuisia tunteja viikossa treenaavalle kestävyysurheilijalle riittävä energiansaanti on äärimmäisen tärkeää.

”Kun tehdään kovaa duunia, tarvitaan lisäbuustia. Mulla ja Honeystylla on paljon yhteistä, alkaen jo arvoista. Haluan käyttää kotimaisia ja puhtaita raaka-aineita.”

Seuraa Lauria somessa

Sanni Franssi

Sanni Franssi pelaa jalkapalloa Helmareissa, naisten maajoukkueessa

Jalkapalloilija Sanni Franssi loistaa pelikentillä niin maajoukkueessa kuin Espanjan pääsarjassa Real Sociedadin riveissä. Valovoimainen hyökkääjä tunnetaan kunnianhimosta kentällä ja rentoudesta sen ulkopuolella.

Ammattilaispalloilijan elämä pyörii harjoittelun, pelimatkojen ja palautumisen ympärillä. Energialla on tärkeä rooli jaksamisessa.

”90 minuutin pelin aikana lisäenergia on melkeinpä välttämättömyys. Vaihtoehtoja on pilvin pimein, mutta mulle on tärkeää tietää, mitä omaan kroppaan laittaa. Honeystyn luonnollisuus, läpinäkyvyys ja kotimaisuus tekee tuotteesta mulle turvallisen käyttää.”

Seuraa Sannia somessa

Energiaa hunajasta!

 

Shopping Cart
Scroll to Top