Hunajayhtymällä brändiuudistus – tutuissa pakkauksissa pian myös uusi logo

50 vuotta toiminut Hunajayhtymä uudistaa ja kirkastaa brändiään kuluvan vuoden aikana. Sekä brändin klassikkotuotteet että uusimmat tulokkaat ovat jatkossa yhä helpompi tunnistaa alan ainoan laatustandardoidun yrityksen tuotteiksi. Uusi visuaalinen ilme jalkautuu myös kattavasti kaikkeen Hunajayhtymän toimintaan. Viestintään on nostettu vahvasti vihreä vastuullisuus ja mehiläisten elinolot.

Loimaalainen Hunajayhtymä on Suomen suurin kotimaisen hunajan pakkaaja, mutta monelle kuluttajalle edelleen tuntematon yritys. Hunajayhtymä on toimintansa alusta luottanut laadukkaaseen tuotteeseen ja tuoteominaisuuksien esittelyyn, yritysnimi itsessään on jäänyt vähemmälle huomiolle. Hunajavalikoima laajentuu pienemmissäkin kaupoissa jatkuvasti ja suosikkituotteen sekä kotimaisen vaihtoehdon löytäminen on kuluttajille yhä vaikeampaa. Brändiuudistuksen myötä Hunajayhtymän logo löytyy kaikista pakkauksista selkeästi, ympäristö- ja alkuperämerkkejä unohtamatta.

 

 

Hunajayhtymä on aidon hyvän tekijä

Logon ja visuaalisen ilmeen uusimisen lisäksi Hunajayhtymä lanseeraa sloganinsa ”Aidon hyvän tekijä”. Slogan viittaa ensisijaisesti maistuvaan ja hyvään hunajaan, mutta se viestii myös vastuullisuudesta eri yhteyksissä. Aidon hyvän tekeminen ohjaa kaikkea Hunajayhtymän toimintaa, mutta ensisijaisesti sillä halutaan edistää mehiläisten avulla luonnon monimuotoisuutta, kukkeutta ja vehreyttä. Hunajayhtymän hunaja tuo Suomen luonnon lähelle asiakasta ja antaa kuluttajalle mahdollisuuden vaikuttaa tuotteita käyttämällä ympäristön hyvinvointiin.

Slogan kuvastaa Hunajayhtymän arvoja (aitous, vihreys, kotimaisuus, yrittäjyys) ja kertoo hunajan kulutuksen kasvattamisen mahdollisuuksista koko yhteiskunnassa. Hunajan käyttäminen laajasti makeuttajana saattaa olla jopa kansanterveydellisesti merkittävää ja sen lisäksi se tukee suomalaista työtä ja yrittäjyyttä.

Hunajayhtymän tuotteet tuovat aidosti hyvää oloa. Kyse voi olla makuelämyksestä, kauneudenhoidosta tai fyysisestä hyvinvoinnista, mutta samalla jokainen käytetty pakkaus pölyttää luontoa paremmaksi. Tämä viesti ansaitsee huomattavasti nykyistä suuremman roolin ja toivomme sen toimivan kannusteena hunajan kulutuksen kasvattamisessa. Kaikkea ei nykypäivänä voi käyttää hyvällä omallatunnolla, mutta meidän tapauksessa jokainen lusikallinen pelastaa palan maailmaa ja tekee mehiläistarhaajien tärkeästä työstä kannattavampaa”, kommentoi Hunajayhtymän brändi- ja markkinointijohtaja Gidde Lönnmark.

 

 

Alkuperäpaikkakunnat löytyvät jatkossa kansista

Brändiuudistuksen myötä myös 450 grammaisten pakkausten kannet uudistuvat. Hunajayhtymän purkkihunajat on voinut jäljittää tuottajalle asti jo vuosia aiemmin, mutta nyt tuottajatieto nostetaan lisäksi jokaisen perinteisen hunajapurkin kanteen.

Haluamme toimia mahdollisimman käyttäjäystävällisesti ja nostaa myös sopimustuottajiemme näkyvyyttä. Joskus edelleen luullaan, että Hunajayhtymä on iso teollinen konserni, vaikka oikeasti me olemme pienten lähitarhurien yhteinen meijeri. Alkuperätieto ja tarinat tuottajiemme takana ovat tutkitusti kiinnostavia, haluamme tarjota niitä asiakkaillemme helposti heti pakkauksen paraatipaikalla”, taustoittaa Lönnmark.

Hunajayhtymän pääviestit kaipaavat rinnalleen erottuvaa ja poikkeuksellista mainontaa eri kanavissa. Perinteisempiä kohderyhmiä hemmotellaan edelleen herkullisilla hunajaresepteillä ja muun muassa hunajan ominaisuuksista kertovilla sisällöillä. Nuoremmalle kohderyhmälle hunaja ei kuitenkaan välttämättä ole aivan tuttu tuote, joten sen käytettävyyttä ja ympäristöhyötyjä pitää rohkeasti esitellä.

 

 

“Suurena visionamme on viedä hunaja jokaiseen kodin kaappiin perusvarusteeksi. Alalla on yleisesti luotettu perinteiseen markkinointiin ja hunajan hyvyyttä on pidetty ehkä liikaa itsestäänselvyytenä. Tarkoituksemme on tehdä rohkeaa, erottuvaa ja nokkelaa mainontaa, jolla saamme uusia potentiaalisia hunajan ystäviä pysähtymään viestimme äärelle. Me olemme suomalaisten mehiläisten äänitorvi ja haluamme kaikkien toimivan pörriäisten ja samalla Suomen luonnon parhaaksi”, korostaa Gidde Lönnmark.

 

 

 

 

Shopping Cart
Scroll to Top