Aidon hyvän tekijän tuotteet nyt verkkokaupassa

Hunajayhtymä on tuonut myyntiin Aidon hyvän tekijä -tuoteperheen verkkokauppoihin. Tuotteiden tarkoituksena on mahdollistaa kuluttajille hunajan ja pölytyksen tärkeiden viestien välittäminen. Tuoteperheeseen kuuluvat kestokassi, keittiörätti ja neljä erilaista pipoa.

Kesällä toteutetun brändiuudistuksen yhteydessä Hunajayhtymä lanseerasi myös uuden sloganin ja toimintansa ohjenuoran Aidon hyvän tekijä. Hunajayhtymän visiona on kasvattaa hunajan monipuolista kulutusta ja levittää viestiä mehiläisten merkityksestä koko Suomen ekosysteemissä pölytyksen ansiosta.

Tuoteperhe on nyt myynnissä Hunajayhtymän verkkokaupassa ja jokaisella kuluttajalla on mahdollisuus tukea ja edistää luonnon monimuotoisuutta ostamalla sekä kotimaista hunajaa että hunajan hyödyistä kertovia kulutustuotteita.

Tuleviin talvikeleihin on lanseerattu neljä erilaista pipoa, joilla käyttäjä voi brändätä itsensä yhdeksi mehiläisyhdyskunnan tärkeistä jäsenistä tai aktiiviseksi hunajan kuluttajaksi eli aidon hyvän tekijäksi. Kuningatar, kuhnuri ja duunari -pipot ovat loistavia tuotteita myös mehiläistarhaajille tai mehiläishoidosta kiinnostuneille henkilöille.

 

Aidon hyvän tekijä -pipot
Hunajayhtymän pipot sopivat kaiken ikäisille hunajafaneille.

 

Tärkeä viesti koteihin ja kaupungille

 

Keittiötä piristävällä tiskirätillä kerrot perheenjäsenillesi ja vieraille kotimaisen hunajan hyödyistä ja omista vastuullisista valinnoistasi. Raikkailla kestokasseilla kannat hunajaostoksesi kotiin kauppareissulta. Kestokassi sopii tyylikkäänä retrohenkisenä asusteena myös ilahduttamaan päivittäisiä vaatevalintoja ja tuomaan helppoutta tavaroiden pakkaamisessa.

 

Aidon hyvän tekijä -tuotteet
Kestokasseissa on kaksi eri viestiä. Toisessa viestitään pölyttäjien merkityksestä, kun taas toisessa kannustetaan käyttämään suomalaista hunajaa. Tiskirätti kertoo faktaa hunajan kulutuksen hyvistä puolista.

Verkkokaupastamme ostat kätevästi kotiinkuljetuksella kotimaista hunajaa eri muodoissa. Täydennä tilaustasi Aidon hyvän tekijä -tuotteilla ja anna niitä myös lahjaksi vuoden eri merkkihetkinä. Löydät kaikki makeat hunajat ja missiotamme tukevat tuotteet verkkokaupastamme.

 

Shopping Cart
Vieritä ylös